Luoksesi Oy palvelee myös palvelutaloissa

Ikääntyneiden henkilöiden määrän kasvaessa on vanhustenhuolto uusien haasteiden edessä. Toisaalta myös alati kehittyvän alan kanssa mahdollisuuksien edessä. Näin optikon näkökulmasta katsottuna, on tärkeää pohtia kuinka vanhusten näönhuollosta voidaan huolehtia myös, kun oma koti muuttaa palvelutaloon. Usein unohdetaan, kuinka paljon heikentynyt näkö vaikuttaa arkisiin askareisiimme. Mikäli näössä on ongelmia, vaikuttaa se liikkumiseen niin sisä-, kuin ulkotiloissa, lukemiseen, kasvojen tunnistamiseen ja jopa omaan henkilökohtaiseen hygieniaan. Pahimmillaan korjaamaton heikentynyt näkö alentaa elämänlaatua ja edesauttaa muistisairauksia.

Näössä tapahtuvat muutokset eivät kovinkaan usein tapahdu äkillisesti. Tästä syystä asukkaan itsensä, kuten myös henkilökunnan, taikka omaisten on hankala niitä huomata. Näöntutkiminen olisi tarpeellista tehdä noin kahden vuoden välein.

Luoksesi Oy ja optikkorekan tilaaminen on helppoa

Olemme vierailleet useissa palvelutaloissa ja voi sitä iloa! On ihana seurata, kun ikäihmiset tulevat hoitajan kanssa näöntutkimukseen. Näönhuolto on monelle asukkaalle mieleinen terveydenhuollon palvelu ja mikä parasta, asukkaan ei tarvitse matkustaa palveluiden pariin. Näöntutkimus on aina maksuton niin asukkaille, kuin henkilökunnalle.

Näöntutkimuksen jälkeen asiakkaalla on mahdollisuus tutustua / hankkia silmä- ja aurinkolaseja pysyvästi edulliseen hintaan. Tarvittaessa konsultoimme kuitenkin aina ensin omaisia tai hoitohenkilökuntaa, ennen mahdollisia lasi hankintoja. Toimitamme tilauksen tehneiden valmiit lasit tilauspaikkaan noin kolmen viikon kuluttua, jolloin myös säädämme uusien lasien istuvuuden.

Huollamme myös rikkontuneita silmälaseja. Asiakkaiden silmälasit ovat usein hieman tai hieman enemmänkin huollon tarpeessa. Huonosti istuvat silmälasit ovat usein suurin syy siihen, miksi niitä ei käytetä, tai niillä ei näe kunnolla. Teemme myös pienkorjauksia, kuten nenätyynyjen vaihtoja.

Luoksesi Oyssä olemme iloisia, kun pystymme auttamaan ja helpottamaan palvelutalojen asukkaita ja henkilökuntaa. Monen palvelutalon luona käydessämme, olemme saaneet kiitosta. Käyntimme säästää hoitohenkilökunnan resursseja ja antaa henkilökunnalle mahdollisuuden myös itselleen katsastaa, ovatko omat näköasiat kunnossa?

Ota rohkeasti yhtettä info@luoksesi.com ja katsotaan sinun työpaikallesi oma liikkuvien optikoiden käynti!

Luoksesi - Liikkuvat Optikot